Uusia näkökulmia

P1060090_20160106210708

Olen jo aikaisemmin kertonutkin, että juoksu on minulle meditaatiota. Ehkä juuri siksi polut mutkineen, juurakoineen ja kivineen ovat minulle se rakkain elementti, johon paljaat varpaani haluaisin kuljettaa. Suomessa kuitenkin on olemassa yksi vuodenaika, jolloin tämä ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista. Uskolliset Minimukseni ovat kuljettaneet minua myös tämän talven paukkupakkasissa. Jopa -18 asteen lukemissa varpaat pysyvät aivan lämpiminä parilla ohuella merinovillasukalla. Pitokin on ollut hyvä. En siis suureksi helpotuksekseni ole joutunut ostamaan goretex- tai nastakenkiä (eikä sellaisia todennäköisesti edes löytyisi niin riisuttuna versiona kuin toivoisin).  Hengityselimet ovat ainoat, jotka ovat pakkasesta kärsineet. Minulla on voimakas taipumus keuhkoputkien supistumiseen kovilla pakkasilla. Hengittäminen tulee silloin hyvin työlääksi.

Niinpä otin ilolla vastaan mahdollisuuden juosta paljain jaloin ja sortseissa pakkasen paukkuessa nurkissa. Tähän tarjoutui mahdollisuus keskellä Espoota, Ratiopharm Areenalla. Aluksi olin toki hieman skeptinen sen suhteen, miten luonnonkauneutta halajava sieluni kestäisi 400 metrin sisäradalla hinkkaamista. Oppaiksi tarjoutui muutama Pintakaasuttelija (Kurkkaa Facebookin ryhmä Kestävyyttä pintakaasulla 24/7).

Ensituntuma mondoon piti ottaa varmuuden vuoksi Feelmaxeilla (mallia Panka, 1.3mm kumipohjalla), mutta parin kilometrin jälkeen olin varma, että pystyisin tähän paljain jaloinkin, joten tossut nurkkaan. Juoksuvauhti karkasi iloisesti jonnekin sfääreihin, vaikka juoksuohjelmassa luki jotain peekoosta. Muutaman päästellyn kierroksen jälkeen jäin tassuttelemaan oppaideni vanaveteen ja sykkeetkin tasoittuivat -jos ei nyt ihan toivotulle tasolle, niin PK2:een kuitenkin. Olin myös yllättynyt siitä, että pidin myös yhdessä juoksemisesta ja juttelemisesta -minä, joka olen tottunut linnunlauluun ja tuulen huminaan ainoina matkaseuralaisinani. 12 kilometriä ovaalilla taittui kuitenkin kuin itsestään.

Lopuksi oli vielä hiukan aikaa hifistellä askelluksen videoimisella. Tarkoituksena selvittää, mitä virheitä askelluksessa on ja olisiko niitä mahdollista omin avuin korjailla. Pyörittelen myös päässäni mahdollisuutta, että juoksisin keväällä jonkin lyhyen kisan täysin paljain jaloin. Vierumäki Trail tulee kuitenkin todennäköisesti kulkemaan tossuilla.

Parhaat mentorini paljasjalkajuoksun saralta löytyvät Facebookin Luomujuoksu -ryhmästä. Heistä Hannu Mieskolainen suostui ystävällisesti auttamaan juoksutekniikkani parantamisessa – iso kiitos! Tässä minulle haastetta:

1. Jalan eteentuonti (lentovaihe) todella matala. Koukista polvea niin, että nilkka nousee korkeammalle 2. Jalan eteenvienti turhan pitkälle, jolloin polven kulma aukeaa lähes suoraksi -> nosta kadenssia 180 askelta/min 3. Edelliseen liittyen paino tulee jalalle painopisteen edessä, jolloin taloudellisuus kärsii 4. Vartalon ja pään asento erinomaiset, eivät kaadu eteen 5. Lantio kippaa hiukan eteenpäin, onkohan lonkankoukistajat lyhentyneet? Videosta havaittua – kandessi matala – kädet saisivat tehdä laajempaa liikerataa, auttaa rytmityksen ja tasapainoon – hartiat ovat erinomaisen stabiilit, eli eivät kierry askeleella liikaa – vartalon asento muutenkin oikein mainio ja tasapinoinen – jalan alastulo näyttää hyvälle – polvi voi ojentua hiukan enemmän takana jättövaiheessa

12510040_1254034187946050_1096509892_o

Kaikkein eniten toivon, että tästä blogista olisi hyötyä ja iloa jollekulle. Haluan rohkaista kaikkia kokeilemaan uusia ja jopa mahdottomalta tuntuvia ajatus- ja toimintamalleja. Nykyään urheilu on alati kiihtyvää kilpavarustelua. Minä uskon, että vähemmälläkin selviää. Kaikkiin vaivoihin ei löydy apua välineistä ja teknologiasta. Ihmiskeho itsessään on ihmeellinen vekotin, sille pitää vain antaa mahdollisuus.

Mainokset