Elämä ei aina kulje suorinta polkua pitkin ja välillä lyö varpaansa (isoon) kiveen. Pari viikkoa sitten löytyi se iso kivi. Sitä ennen juoksin suunnitellusti kiihtyviä 1000 metrin vetoja. Ohjelmassa niitä oli merkitty 5 kpl. Ensimmäistä kertaa juoksin vetoja ulkona. Tähän asti olin tehnyt ne turvallisesti matolla, jossa tahti on helppo löytää napista painamalla. Juoksupaikkana oli inhoamani asvaltti, jossa tasainen tonnin pätkä. Kuten arvata saattaa, ensimmäinen veto oli liian kova, 4.51/km. ”Äääh, en pysty kiristämään tahtia enää paljoakaan”, ajattelin. Palauttelun jälkeen seuraavat 4:44 ja 4:38. Seuraavaan päätin pistää kaiken jäljellä olevan ruudin piippuun. Jo juostessa tiesin, että viidettä vetoa ei todellakaan tule. Kaikki peliin ja aika 4:15! Jess!!! Olo oli kuin lottovoiton saaneella.
Ylämäkeä seuraa kuitenkin aina alamäki. Tässä tapauksessa se alkoi jo seuraavana aamuna. Työsuhde-etuna saatu influenssa (B-versio todennäköisesti) pamahti päälle ja kaatoi kuumeisena petiin. Viikon sairastamisen jälkeen paluu kalpeana ja väsyneenä töihin. Juokseminen ei ollut ensimmäisenä listalla, todellakaan. Salaa harmitti. Olihan Helsinki Spring Maran kymppiin enää alle 3 viikkoa.
Kuinka siistiltä tuntuikaan sairastumisen jälkeen ensimmäinen varovainen joogatunti! Siltikin, vaikka pää, poskiontelot ja keuhkot olivat täynnä ektoplasmaa. Lopulta uskaltauduin uimahallin juoksumatolle testaamaan keuhkojen parantumista. Tarkoitus oli juosta 10min lämppä, 3*1000m vedot ja palauttelu. Juoksu-ohjelma unohtui kotiin ja vedin vetojen vauhdit hatusta: 5:00, 4:48 ja 4:36 (joo, ois pitäny olla kutosta ja siitä varovasti kiihtyen. LOL). Sykkeet kuitenkin vain kymmenisen pinnaa normista koholla, ja rasituksen loppuessa laskivat aina nätisti. Kuin siistiä pinkoa matolla Alexi Laihon tahtiin kylmien väreiden juostessa taas selkäpiissä!
Loppuviikko oli ehkä onnekkaastikin työkuvioiden vuoksi enemmän ja vähemmän lepoa juoksusta- vähän tanssia, venyttelyä sekä cxworxia sentään mahtui mukaan. Räkäkin kirnusi vielä onteloissa ja keuhkoissa eestaas. Lauantaina kuitenkin menomonoa vipatti ja agendalla oli keuhkojen tuulettaminen peekoopitkiksellä. Lähdin liikkeelle omaan rauhalliseen tapaani. Hengitys tuntui raskaalta ja mietin mennessäni vielä 4 km kohdalla, että tunnin alitus kympillä voidaan tässä kunnossa unohtaa. Kone kuitenkin lämpesi ( kuten usein ennenkin) 5 km kohdilla ja koska olo tuntui ihan hyvältä, lähdin kuin huomaamatta kiihdyttämään. Syke nousi veekoolle, olo pysyi hyvänä. Kypsyi päätös kokeilla tässä ja nyt, kuinka lähellä tuota tunnin rajaa pääsisin. Yli sen toki, mutta kuinka paljon? Kiihdytin tahtia kilometri kilometriltä ja 8 km kohdalla tajusin, että näin kun jatkan ,tunti alittuu just nyt tänään! Viimeisen kilsan loppupuolikkaan revin loivaan ylämäkeen ja kilometriaika oli 4:48! Loppuaika 58:04 ja vain viimeinen kilometri MK-alueella! Hah! I did it! Siltikin, vaikka keuhkoista kuuluva ääni muistuttaa sammakon kurnutusta 🙂
Loppuun jänis….ei kun koira(jooga)kevennys
What are you doing, woman?
Trust me, I’ve done this before….
A bird sitting on a tree is never afraid of the branch breaking because her trust is not on the branch but on it’s own wings believe in yourself.
polulla 