Prologi

Kävin siis osallistumassa Bodom Trailin jälkimmäiselle yhteislenkille tänään. Ensimmäisen missasin työkuvioiden takia ja näin jälkikäteen ajateltuna se oli ihan hyvä asia HSM:ää ajatellen. Tänään aurinko paistoi ja työpaikkakin päästi minut ajoissa liikkeelle kohti Pirttimäkeä. Paikalla oli järjestäjän arvion mukaan noin 160 innokasta polulle lähtijää. Jakaannuimme vauhdin mukaan ryhmiin ja itse lyöttäydyin suunnistajaneitosen mukaan,joka lupaili leppoisaa 8min/km vauhtia (7:54 oli totuus, joten eipä hän valheita lasketellut).

Heti ensimmäisen 500 metrin jälkeen jokainen juoksija oli uponnut mutaan ainakin puoleen sääreen ja lisää oli luvassa pitkin matkaa. Ihanan sotkuista ja lapsellista! Välillä en ollut varma, juoksimmeko puroa vai polkua pitkin. Maisemat olivat kauniita – sen mitä niitä ”leppoisalta” vauhdilta ehdin katsella: lampia, puroja, jylhää kalliota ja soita. Aivan parhautta pölyisen asvaltin jälkeen!

Mitä tulee leppoisaan vauhtiin, niin itselläni keskisyke lenkillä oli 171 ja loppumatkasta en olut enää aivan varma, jaksaisinko omassa letkassani perille asti. Todennäköisesti tämän jälkimmäisen 9 kilometrin pätkän kisavauhtini tulee olemaan korkeintaan samaa luokkaa kuin tänään, onhan alla siinä kohdassa jo 12 kilometriä lähes yhtä haastavaa polkua. Tämän päivän rymyyn kului tunti ja yksitoista. Helatorstaina nähdään, miten kulkee kaksykkönen 🙂IMG_20160427_200129

Mainokset

Juokse villi lapsi

Juoksu on minulle enemmän kuin liikuntaa ja kilpailua, se lienee tullut selväksi polun varrella. Vauva-askelin olen koettanut lähestyä kuitenkin tavoitteellista juoksuharjoittelua, jotta välttyisin vammoilta ja saisin itsestäni enemmän irti. Niinpä entisellä luonnonlapsella on juoksuohjelma ja henkilökohtainen valmentaja sekä yllättäen myös kisakalenteri. Ja kisakalenterissa pari kilpailua asvaltilla. -Siis minulla, jolle juoksu on linnunlaulua ja lämmintä metsäpolkua paljaiden varpaiden alla? Kyllä.

Vauhtikokeilu lähti liikkeelle yksinkertaisesta itsekkyydestä. Olin lähdössä Helsinki Spring Maratonille huolto- ja kannustushommiin ja jossain vaiheessa sain älynväläyksen ilmoittautua itsekin mukaan juoksemaan kymppi, jonka ehtisi sopivasti huitaista omaksi pikkukivaksi ennen kuin siirtyy kadun varteen hurraamaan oikeille juoksijoille. Matkaan lähtö ei jännittänyt oikeastaan yhtään. Tiesin, että kympin jaksaa vaikka kontata tarvittaessa maaliin. Lisäksi alla oli yksi onnistunut kotikutoinen kiihtyvä kymppi -kokeilu, joka osoitti, että höntsäämällä alun on silti mahdollista alittaa tunnin aikaraja.

Neljän viikon flunssakierteen jälkeen kisa-aamu valkeni aurinkoisena, mutta viileänä ja tuulisena. Mitään paineita ei ollut, keuhkonkappaleet irtoilivat jo kävellessä. Sykkeet kuitenkin olivat ookoo, joten juoksemiseen ei ollut sen puoleen estettä. Kamat oli pakattu ja enemmän jännitti koutsin (joka siis juoksi täysmatkan) puolesta kuin omasta. Täysmara paukautettiin matkaan puolisen tuntia ennen omaa lähtöäni (koutsi juoksi oman ennätyksensä!). Lähtöalueella ehdin tutustua muutamaan Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -yhteisön jäseneen livenä ja lämmitellä kentällä (kiitos, Leena). Juuri ennen lähtöhetkeä ryhmityin porukan puolivälin huonommalle puolelle – itseluottamus kohdillaan 🙂

Paukku ei kantautunut korviini, mutta kun muutkin lähtivät liikkeelle, lähdin minäkin. Näinkö hitaasti nämä juoksee, ajattelin? Aloin kiihdyttää vauhtia ja mietin, että olisin voinut kai sittenkin lähteä vähän edempää liikkeelle. Ensimmäiset kaksi kilometriä menin sopivanvauhtisen porukan mukana enkä paljon kelloa vilkuillut. Sitten kun vilkaisin, tajusin, että tällä vauhdilla tunti alittuu helposti. Wau. Joku vieressä juossut mies kyseli mun kengistä – juoksin Feelmaxeilla. Toinen tyttö kyseli kulunutta aikaa ja senhetken tahtia, häneltä oli kello kupsahtunut jo startissa. Hän kertoi, että tavoitteena olisi tunnin alitus ja halusi tietää, onnistuuko se tällä vauhdilla. Totesin, että alle ollaan menossa reippaasti, sen hetkinen tahti oli 5:30/km.

IMG_20160424_164719

Molemmat juttukumppanit jäivät selän taakse ja suureksi kummastuksekseni selkiä alkoi tulla vastaan yhä enemmän ja enemmän. Siis mitä? Minäkö ohitan tässä edelläni lähteneitä? Flow alkoi hiipiä päälle. Sitä ei kestänyt kuitenkaan kauan.  6-8 kilometrin kohdalla oli vastatuulta pitkä pätkä Kehä 1:n humistessa vieressä ja reisissä alkoi tuntua. Plääh. Ei tää nyt niin helppoa ookaan ja missä se luvattu ”kaunis” reitti muka on? Vastatuulesta pois päästyä juoksu helpottui taas ja eräässä mutkassa kannustaneet KPK-ystävät (kiitos Touhotin, Elina ja Lasse!) saivat tossuun lisää vauhtia. Hei. Pari kilsaa enää! Tässä kohtaa sain taivaltaa aika yksin, selkiä ei tullut vastaan eikä kyllä ketään takaakaan. Koko kisan aikana minut oli ohittanut muutenkin vain yksi ainoa juoksija. Loppusuoran häämöttäessä seisoi kadun varressa vielä toinen iso KPK:n sakki kirittämässä ja sitten aukesikin jo maalisuora. Mä tein sen! Ja loppuaika….52:43! Oma ennätys ja sijoitus 17./83. yleisessä sarjassa (jostain syystä N40 sarjaa ei ollut ollenkaan). En voi olla kuin tyytyväinen.

Tätä kirjoittaessani olen kuitenkin  jo siirtymässä mielikuvissani takaisin metsän suojiin. Yhtenä vauhtiharjoituksena kohti Vierumäki Trailia toimii toukokuinen Bodom Trail ja sen yhteislenkeistä toinen juostaan huomenna. Polkutossut on jo kaivettu esiin ja hymy hiipii huulille. Villi lapsi pääsee taas leikkimään metsän siimekseen. Sinne minä kuitenkin kuulun.

Täältä minut tapaa huomenna:

Bodom Trail community run

 

 

Täysillä eteenpäin….ja pakki päälle

Elämä ei aina kulje suorinta polkua pitkin ja välillä lyö varpaansa (isoon) kiveen. Pari viikkoa sitten löytyi se iso kivi. Sitä ennen juoksin suunnitellusti kiihtyviä 1000 metrin vetoja. Ohjelmassa niitä oli merkitty 5 kpl. Ensimmäistä kertaa juoksin vetoja ulkona. Tähän asti olin tehnyt ne turvallisesti matolla, jossa tahti on helppo löytää napista painamalla. Juoksupaikkana oli inhoamani asvaltti, jossa tasainen tonnin pätkä. Kuten arvata saattaa, ensimmäinen veto oli liian kova, 4.51/km. ”Äääh, en pysty kiristämään tahtia enää paljoakaan”, ajattelin. Palauttelun jälkeen seuraavat 4:44 ja 4:38. Seuraavaan päätin pistää kaiken jäljellä olevan ruudin piippuun. Jo juostessa tiesin, että viidettä vetoa ei todellakaan tule. Kaikki peliin ja aika 4:15! Jess!!! Olo oli kuin lottovoiton saaneella.

Ylämäkeä seuraa kuitenkin aina alamäki. Tässä tapauksessa se alkoi jo seuraavana aamuna. Työsuhde-etuna saatu influenssa (B-versio todennäköisesti) pamahti päälle ja kaatoi kuumeisena petiin. Viikon sairastamisen jälkeen paluu kalpeana ja väsyneenä töihin. Juokseminen ei ollut ensimmäisenä listalla, todellakaan. Salaa harmitti. Olihan Helsinki Spring Maran kymppiin enää alle 3 viikkoa.

Kuinka siistiltä tuntuikaan sairastumisen jälkeen ensimmäinen varovainen joogatunti! Siltikin, vaikka pää, poskiontelot ja keuhkot olivat täynnä ektoplasmaa. Lopulta uskaltauduin uimahallin juoksumatolle testaamaan keuhkojen parantumista. Tarkoitus oli juosta 10min lämppä, 3*1000m vedot ja palauttelu. Juoksu-ohjelma unohtui kotiin ja vedin vetojen vauhdit hatusta: 5:00, 4:48 ja 4:36 (joo, ois pitäny olla kutosta ja siitä varovasti kiihtyen. LOL). Sykkeet kuitenkin vain kymmenisen pinnaa normista koholla, ja rasituksen loppuessa laskivat aina nätisti. Kuin siistiä pinkoa matolla Alexi Laihon tahtiin kylmien väreiden juostessa taas selkäpiissä!

Loppuviikko oli ehkä onnekkaastikin työkuvioiden vuoksi enemmän ja vähemmän lepoa juoksusta- vähän tanssia, venyttelyä sekä cxworxia sentään mahtui mukaan. Räkäkin kirnusi vielä onteloissa ja keuhkoissa eestaas. Lauantaina kuitenkin menomonoa vipatti ja agendalla oli keuhkojen tuulettaminen peekoopitkiksellä. Lähdin liikkeelle omaan rauhalliseen tapaani. Hengitys tuntui raskaalta ja mietin mennessäni vielä 4 km kohdalla, että tunnin alitus kympillä voidaan tässä kunnossa unohtaa. Kone kuitenkin lämpesi ( kuten usein ennenkin) 5 km kohdilla ja koska olo tuntui ihan hyvältä, lähdin kuin huomaamatta kiihdyttämään. Syke nousi veekoolle, olo pysyi hyvänä. Kypsyi päätös kokeilla tässä ja nyt, kuinka lähellä tuota tunnin rajaa pääsisin. Yli sen toki, mutta kuinka paljon? Kiihdytin tahtia kilometri kilometriltä ja 8 km kohdalla tajusin, että näin kun jatkan ,tunti alittuu just nyt tänään! Viimeisen kilsan loppupuolikkaan revin loivaan ylämäkeen ja kilometriaika oli 4:48! Loppuaika 58:04 ja vain viimeinen kilometri MK-alueella! Hah! I did it! Siltikin, vaikka keuhkoista kuuluva ääni muistuttaa sammakon kurnutusta 🙂

Loppuun jänis….ei kun koira(jooga)kevennys

 IMG_20160403_091152

What are you doing, woman?

IMG_20160403_092308

Trust me, I’ve done this before….

20160328_162604

 

A bird sitting on a tree is never afraid of the branch breaking because her trust is not on the branch but on it’s own wings believe in yourself.